Ajattelin nyt vielä palstallakin kuulumisistamme kertoilla ja liittyä samalla edellisten virtsakivikokemuksista kirjoittaneiden jatkoksi. Móri siis leikattiin tänään ja toipumista seurataan parhaillaan.

Eli 26.02. sunnuntaina Móri kävi tavallista uneliaammaksi ja 27.02. maanantaina nukkui jo lähes tauotta koko päivän yötä myöten, eikä suostunut poistumaan häkistä edes Vanjan perässä. Eipä sillä, ei Vanjakaan sitten viihtynyt jaloittelemassa ilman Mória. Vesi, pelletit ja heinä maistuivat melko normaaliin tapaan, mutta liikkuminen häkin sisälläkin oli ajoittain jäykkää. Móri myös venytteli takapäätään kipuilevan oloisesti ja pysytteli häkin pohjalla ylempien tasojen sijaan. Yhdessä hetkessä saattoi näyttää todella tuskaiselta ja toisessa käyttäytyä lähestulkoon normaalisti, joten epäilin jo huolestuneeni turhaan. Kun Móri ei kuitenkaan tuntunut aivan itseltään, varasin ajan MeVetin Erikssonille 28.02. aamuna ja mailasin Maaritille, joka tuli käymään vielä samana iltana. Virtsakivet joutuivat epäilyksen kohteeksi ja selittivätkin Mórin oireilua melko kattavasti.



Yö meni tolkuttoman huonolla unella huolehtien ja tilannetta vahdaten. Vanja siirtyi Mórin viereltä vain hetkittäin syömään pysytellen muutoin torkkuvan huollettavansa kyljessä, vaikkei itseään tuntunut väsyttävän lainkaan. MeVetissä pääsimme Erikssonin pakeille keskiviikkona 01.03. hieman kolmen jälkeen. Móri sai kehuja säyseästä käytöksestään ja Maarit virtsakivien keksimisestä, vaikka virtsa haisi normaalilta eikä käsin tuntunut mitään. Röntgenkuvassa kivi näkyikin sitten selkeästi – suurehko, sileä ja ylhäälle asettunut. Positiivista oli, että näytti olevan ainoa ja tekevän olon vain epämukavaksi eikä virtsaamista mahdottomaksi. Kiven liikkeet selittivätkin sitten hetkestä toiseen vaihtuneen mielialan. Painoa Mórilla oli 510g ja yleiskunto hyvä, jonka vuoksi leikkausaikaa ehdotettiin maanantaille. En kuitenkaan tahtonut odottaa tilanteen huonontumista, joten päädyttiin perjantaihin, jolloin Eriksson leikkaisi jossain päivystystapausten välissä heti kun ehtisi.



Torstain Móri jaksoi taas paremmin jopa liikkuen hieman. Perjantaina herättiin viideltä ja suunnattiin eläinlääkäriasemalle heti 8:00–9:00 maissa. Móri otti rennosti parin tunnin odottelun ennen rauhoituspiikkiä jonka sai yhdentoista aikaan. Arvioidun 45min-60min sijaan leikkaus kesti vajaan 30min ja pääsin kuulemaan sen menneen hyvin jo 11:35 maissa. Odottelin varmuuden vuoksi vielä lähemmäs kolme tuntia, jotta saisi rauhassa heräillä lämpimässä ja lähellä apua jos jotain sattuisikin. Kotia kohti suunnattiin hiljaksiin heräilevän Mórin kanssa kahden jälkeen. Kolmelta hoiperteli lämpimän petinsä välistä kantokopan riippumattoon nuokkumaan ja hieman myöhemmin suostui jo näkkäriä pupeltamaan. Kantokopassa torkkui iltaan, jolloin muutettiin aavistuksen suurempaan toipilashäkkiin. Tässä vaiheessa Móri liikkui jo virkeänä ja ympäristöstään kiinnostuneena. Annoin Vanjan käydä tervehtimässä, mikä tuntui piristävän entisestään. Jottei kuitenkaan vallan väsyisi, jäi vielä Móri omaan rauhaan toipumaan Vanjan siirtyessä takaisin isoon häkkiin huolehtimaan. Siellä se reppana nyt sitten ravaa alvariinsa ympäri, etsien ja ihmetellen. Jos kaikki menee hyvin, Mórilla olisi lupa liittyä seuraan n. kymmenen päivän kuluttua. Vanjan kanssa saisi olla jo ennemmin, mutta puolen metrin hyppyjä ei saa tuota ennen tehdä.



Pelkään käyväni liian toiveikkaaksi, mutta juuri nyt tilanne näyttää melko lupaavalta. Tuon mainitsemani näkkärin lisäksi on syönyt hieman heinääkin ja tuntuu papanoivan normaalisti. Väsyttää vielä kovasti, mutta se moisen operaation jälkeen sallittakoon.