Perjantaina käytän Felixin kuvattavana niin silloin selviää onko jalassa luutulehdusta. Jos on, niin antibiootti vaihdetaan Baytriliin. Pitäkää peukkuja et kaikki olis ok.
Käytiin Hakametsässä ja otettiin jalasta pari kuvaa ilman rauhoitusta. Mä pitelin Felixiä paikallaan ja hyviä kuvia saatiin. Jalassa ei näytä olevan luutulehdusta ja leikatun varpaan luun pää näytti todellä siistiltä. Lääkärit olivat tyytyväisiä Hyvää työtä olivat tehneet sekä hoitajat.
Felixin antibioottia jatketaan vielä pitkään sekä jalan suihkuttelua. Niin kauan että iho on siisti. Nythän varpaan tyvessä vielä repsottaa tikit ja siinä on hiukan turvotusta. Felix saa siis aamuin illoin Ditrimiä ja uskokaa tai älkää, mutta se pitää siitä Siinä on jotain mansikka-aromia.
Myös tiistaina kastroidut tarhapojat ovat hengissä Sepen(vanhempi) elämä oli karvan varassa kun se ei meinannut herätä nukutuksesta ja oli kotonakin vielä veltto. Ei suostunut syömään ja sitä piti ruokkia ruiskulla(kauralimaa) alkuun. Sillä on ollut nyt vähän ummetusta ja olen antanut maitohappobakteeria. Jos ei vieläkään helpota, annan parafiiniöljyä.
Asiat ovat siis paljon paremmin. Aika parantaa haavat.
Ihana kuulla,että Felix on kunnossa ja kaikki on hyvin Jospa nyt alkaisi sinsuilla olemaan nuo ikävät ajat takana ja uusi nousukausi edessä (terveyden kannalta..)
quote: Originally posted by: BatGirl "Hienoa että parempaan päin mennään koko ajan!! Felix on sinnikäs poika. Milloin jalan odotetaan paranevan ja lääkityksen olevan ohi?-- Edited by BatGirl at 16:33, 2005-04-24"
Lääkitystä jatketaan niin kauan, että jalan iho on siisti. Ainakin kaksi viikkoa tapaturmasta, mutta varmaankin tämän kuun loppuun, jos maha kestää.
Moni cincu ei olisi kestänyt vastaavaa. Sitkeä poitsu