Miten karkea/hienojakoista purua käytätte häkin pohjalla?
Mistä ostatte purunne?
Millaista heinää käytätte chinsuilla ja mistä ostatte?
Meillä ei nykyisessä häkissä ole ollenkaan purua vaan pelkästään iso kerros heinää koska häkin reunat ovat niin matalia että laitetut purut olisivat kuitenkin hetken päästä muualla kuin häkissä...
Uuteen häkkiin (joka siis kevään aikana valmistuu) käydään hakemassa jätesäkillisen verran aina tarvittaessa tuosta paikalliselta sahalta ja ei maksa mitään.
Se on ihan hyvää ja käytettiinkin ennen sitä korkealaitaisesa häkissä.
Heinä on viime vuonna tehtyä ja sitä saatiin nytkin pojan kummisedältä 4 kokonaista paalia.Tuohon häkin pohjalle meneekin noin puoli paalia kerralla siivouksen yhteydessä.Heinä on todella hyvälaatuista (mitä ei aina kauppaheinistä voinut sanoa samaa) ja se myös on ilmaista.
Mä käytän häkin pohjalla haapahaketta. Se kulkee eläinkaupoissa nimellä Mörtti-Röpö. Hyvää kuiviketta, kun se on tarpeeksi isokokoista, eikä pölise yhtään ja imee pis-san silti hyvin. Ostan sitä Seinäjoelta Faunataresta.
Heinää saamme tutun heinäladosta. On hyvää heinää muuten, kun vertaa niihin heiniin, mitä eläinkaupasta ennen ostin. Se pölisi niin ja mureni heti yhdeksi silpuksi. Tämä ladosta haettu heinä on hyväntuoksuista, eikä ole kosteaa tai kauhean kuivaa. Chinchut tykkää kans. Pari kourallista heinää laitan joka ilta ja aamulla kaikki on kadonnut.
Vai sahalta...no se ainakin on halpaa, mutta minkä kokoista se puru on? Meidän piti kans hakea sahalta kerran, mutta puru oli niin pientä ja pölysi ettei sitä chilloille voinut laittaa. Se olisi ollut niiden silmässä ensimmäiseksi. Onhan puru tarpeeksi isoa, eikä se pölise?
Niin, ja en toki väitä etteikö eläinkaupan heinät ole hyviä. Se mitä mä silloin ostin oli huonoa ja kun ostin vielä toista, niin se oli kans huonoa ja sellaista silppua. Muuten heinät eläinkaupoissa on varmasti hyviä.
Käytämme myöskin Mörttiröpöä. Ei pölise ja on imukykyistä. Ostamme aina sen ison valkoisen säkin ja se maksaa 29e Reporangassa. Ostin viime vuonna yksityiseltä yli kymmenen kilon heinäpaalin hyvälaatuista heinää ja maksoin siitä 5e kotiinkuljetuksineen. Ei paha
Me käytämme kutterin purua,sopivan ruurilastuista ja aika halvaksikin on tullut ja meillä ainakin todella hyväksi havaittu! Heinät minun piti aluksi ottaa maatilatamme ,mutta sitten se jäi ja nytten ostan faunattaresta
Me ostetaan kaupasta purut ja joskus myös heinät mutta yleensä heinät tulee matkaan eäinkaupassa käydessä.Käytin ennen puru "papanoita" mutta ne tuli aika kalliiksi iso pinta-alaiseen häkkiin.Tarkoitus olis joskus kokeilla mörtti-röpöä
Mä käytän kanssa vain röpöä, mutta tilaan sen lemmikkiexpressistä 15kg:n säkeissä, joten hinta ei päätä huimaa. On sen verran hyvää ja ennenkaikkea pölyämätöntä materiaalia...
Juuh ,no meillä tulee paljon halvemmaksi ostaa purua ja olen todennut sen todella hyväksi (purut kyllä sotkevat ,mutta ainahan ne voi siivota ) Meil on sellain tosi iso puru säkki ,mistä aina tuon purua tänne sinsuille
Mä käytän kuivikkeena Ekokuitua, hiukan hintavaa mutta toimii kyllä hyvin eikä pölise, itselläni nuo kaikki purut pistää jostain syystä nenän kutiamaan. Tosin pidän aina häkin pohjalla jotain huonoa kangasta, esim vanhaa tyynyliinaa tms, kun pohja on vaneria. Kangas on hyvä olla siksi että vaikka mikä kuivike olisi niin pohja saattaa silti kostua ja vaneri ei kuitenkaan pitemmä päälle kosteutta kestä. Tosin luulen että pohja täytyy joka tapauksessa vaihtaa jonkun vuoden päästä... Mulla kyllä pallerot juoksentelee sen verran paljon vapaanakin, että puolet ulosteista on aina ympäri kämppää. hyvä juttu on se että virtsatahratkin saa pois kaikista materiaaleista. Heinät on ihan eläinkaupasta, ei mitään kovin hyvälaatuisia, mutta ei pölise ja haisee 'normaalilta' eikä ole kosteaa. Tuo on aika iso säkki minkä ostin, mutta kun se loppuu niin seuraavat heinät pitäs jututtaa tallilta, jossa käyn ratsastamassa. Siellä olisi oikein semmosta kunnon latoheinää kanssa, olisi kiva sinsuillekin syöttää :)
Paljonko toi mörtti-röpö maksaa??? Asiasta kukkaruukkuun, mulla on tarkotus rakentaa isonpi häkki ja häkistä tulee sellanen kaks kerroksinen, et toisessa kerroksessa voi asua toinen chilla ja sit ku saan toisen nii se asuu toisessa, mut sit siihen häkin alakerran "kattoon" eli yläkerran lattiaan tulee luukku et chillat voi asustella molemmissa kun ovat yhdessä, nii mut miten kuivikkeet sinne yläkertaan jos siinä on luukku, ku sit ne on siellä alaalla. onko ideoita? vai voiko kuivikkeet jättää pois, jos alaalla niitä on? eipä yhtään sekavammasti... nykyään mulla on olkia ja puruja kuivikkeena. joo tiiän et chinchilla lehdes luki ettei mielellään niitä et ne voi jäädä vaik chillan jalkaan, mut meijän oljet on nii pientä ja kevyttä, eikä siinä ole pitkiä korsia, et en usko sattuvan mitn. Oljet oon rapsinu olkipaalista, ku ainahan niistä tippuu se "pieni ja kevyempi osa pois".
minulla oli häkki jossa välipohjassa oli aukko,josta pääsi ylä ja alakertaan.aukko oli aika pieni,noin 15cm x 15cm ja sen sai tilkittyä isolla tiiliskivellä,kun oli tarvis.aukko oli siis aikas pieni ja yhdessä takakulmassa,joten yläkerran purut pysyi kohtuullisesti yläkerrassa.puruttomaksi en yläkertaakaan jättäisi,sillä sitten on sinsut ihan pis-sassa.
Pitää kehitellä jonku sortin luukku siihen sitten. jos siihen luukun reunalle laittaa sellaset lastat, ettei kuivikkeet tipu alas, nii onko aivan kamalaa, jos chillat järsii sit niitä? pitääpi kokeilla tuota mörtti-röpöä...
quote: Originally posted by: metsanelukka "Mä käytän kuivikkeena Ekokuitua
Sehän on aika vaarallista. Ekokuitu saattaa kiertyä jalan tai hännän ympärille (jolloin eläin jää jumiin) ja aiheuttaa loukkaantumisen tai pahimmassa tapauksessa kuolion.
Jos Mörttikin ottaa nenään, niin oletko kokeillut Kissan helmiä (valkoista kissan "hiekkaa")? Norjassa ne ainakin käyttävät sitä.
Mä ostin nyt saman tapasta haketta ku tuo mörtti-röpö, ku sitä ei ollu. Se on kissoille tarkoitettu, mut tosi hyvää on silti. Pysyy myös hyvin häkissä.
Meillä käytetään normaalia kutterinpurua pohjalla, viimeisimpänä säkkinä ostettu tämä Chipsin puru, on hyvää eikä pölise. Heinänä käytetty syysheinää, ostetaan Hyvinkään Salamanterista. Tuoksuu omaankin nenään niin hyvälle että Iltaisin kun lisään heinää niin Oili on aina odottamassa ja alkaa mussuttamaan heti uutta vaikka vanhaa olis vielä pohjalla, tykkää siitä niin kovin
Käykö häkin pohjalle sellanen kertakäyttönen imevä matto? Siis sellanen joka pitää vaihtaa viikon/parin välein sellanen n. 5cm paksu ja näyttää vähän sellaselta kylppärimatolta (sellanen joka estää liukastumiset) Meillä sellasta pari 15m pitkää rullaa nääs..
Jos Mörttikin ottaa nenään, niin oletko kokeillut Kissan helmiä (valkoista kissan "hiekkaa")? Norjassa ne ainakin käyttävät sitä.
Mistä tuommoisia helmiä saa? En ole ikinä kuullutkaan
Pitääkö mörtti vaihtaa yhtä usein kuin tavallinen puru (=kerran viikossa)? Itse olen vaihtanut mutta tuntuu että sitä menee niin kamala määrä.. Ja halpaa kun se ei ole..
Kissan helmiä saa myös eläinkaupasta, mutta ovat aika arvokkaita. Imevät kyllä tosi tehokkaasti pissan, joten sopii esim. purun lisäksi matkaboxiin. Itse käytän mörttiä ja vaihdan n. kerran viikkoon. Arvokkaampaa, mutta on kyllä sen arvoista.
Meillä on ollut käytössä mörtti, mutta se on lopuillaan. Seuraavaksi kokeillaan Pölkkyä ja sitä on säkissä 25kg (6.30e). Eikös joku palstalaisista ollut käyttänyt ihan hyvällä menestyksellä puupellettiä kuivikkeena
Meillä käytetään kuivikkeena purua, jota yleensä haen sahalta 0,50€/säkki. Joskus ostan myös mörttiröpöä purun sekaan. Heinää olen saanut yhdeltä kaverilta, mutta nyt hänellä on kaksi hevosta, joten ei enää liikene meille. Pitäisi hakea tällä viikolla pienpaaleja 10kpl , joiden hinta on 1,50€/per paali.
Mä oon käyttäny nyt kuukauden verran puupellettiä ja oon ihan tyytyväinen siihen. Aikasemmin käytin mörtti-röpöä mutta sen tuoksu kävi nenään joten päädyin vaihtamaan.
Puupelletti on omasta mielestäni hyvää tavaraa ja koska se hajoaa kostuessaan kuluu sitä yllättävän vähän jos siivilöi papanat ja puruksi muuttuneet pelletit pois. Huono puoli on sitten kolina. Pelletti kolisee aivan mielettömästi jos häkissä pidetään rumbaa tai kaivetaan pellettiä pois tieltä.