Meillä on itse tehty häkki, jonka korkeus on noin 160 cm ja pohjan pinta-ala 0,38 neliömetriä. Virikkeinä häkissä on juoksupyörä, riippumatto ja suunnitteilla on häkin yläpäähän tehdä jonkinlainen oksasydeemi. Kyllähän nuo viihtyvät tuolla, Bellalla on sellainen tapa, että kun sille tulee tylsää niin se ottaa puruja suuhun ja alkaa syljeskelemään niitä häkin ulkopuolelle. Tuota se ei ole tehnyt pitkään aikaan. Tässä kuva kännykällä otettuna (eli kuva on aika huono laadultansa) :
Mulla on pariskunnalle itsetehty häkki. Se on noin 1,5 m korkea ja metrin leveä. Toisena häkkinä on pienempi aikoinaan rotille tehty häkki. Tarkoitus olisi ostaa toiseksi ihan tehdasvalmisteinen häkki.
Häkissä on tasoja eri korkeuksilla, pesäkoppi, välillä omenapuun oksia nakerreltavina, välillä rullia jne. Haluaisin myös hankkia riippumaton
Me teetettiin tuo häkin alusta yhdessä kalusteliikkeessa, se maksoi n. 30 euroa. Ja tuo minkkiverkko (?) oli muistaakseni aika kallista, en nyt muista mitä se maksoi mutta aika paljon kuitenkin. Olisko ollu 5 euro/m...
Nooh, tuo häkkyrä otetaan tosta päältä pois (Siinä tarvitaan vähän apua), ja sitten siivotaan tuo pohja ihan normaalisti. Ei ehkä ihan kaikkein helpoin mahdollinen siivota...
Meidän Tahvo ja Wilma asustaa tehdasvalmisteisessa häkissä, Lusakassa, jonka hinta n. 400 €. Häkin valmistaa Fop ja sen mitat ovat 85x60x147cm. Mielestäni häkki on hyvä. Se on kaunis ja ennen kaikkea helppo puhdistaa. Ongelmia kyllä on: Luukut avautuvat alhaalta ylöspäin, joten chinchu on vaikea saada pois (saa itse käännettyä toisin päin miehen avulla) ja alareunus on liian matala, kun purut tuppaa lentelemään ympäri olohuonetta. Kaiken kaikkiaan tasoja on 3 ja ne tulevat häkin mukana.
Kaksi kappaletta vajaan 2 metriä korkeita, 120 leveitä ja 75 syviä häkkejä. Niissä kaksi chinchillaa kumpaisessakin. Häkit ovat "kolmikerroksisia", eli lattia & kaksi isoa tasoa. Tasojen väleissä pienempiä hyppelytasoja. Toisessa häkissä kaksi koppia, ylimmällä ja keskitasolla. Toisessa yksi koppi ylimmällä tasolla. Tasot on vaneria, kopit ihan tavallista lautaa. Ukko on ne tyylikkästi kuviosahannut tehdessään, kauniita kaariaukkoja yms.
Verkkopohjat ja verkon alla sanomalehdillä vuorattu vetolaatikko, josta saa näppärästi siivottua sotkut. Koko etuseinä koostuu kahdesta isosta ovesta (helppo huiskia harjalla tasot puhtaaksi) ja alhaalla on erikseen pienempi luukku josta on helppo laittaa ruokaa ja chinchujen hyvä kipaista iltajuoksulle. Häkeissä vielä rullat alla, voi siirtää jos niiiin kovasti tekee mieli siivota alta ja takaakin.
Kokonaisuutenaan häkit ovat mustaa minkkiverkkoa, laatikot ja etuovien reunuslistat kirsikkapuun väristä puuta. Ovat siis oikein kauniitkin, kiitos puuseppäpuolisoni. Suunniteltiin ne varta vasten tähän asuntoon. Elikoitten huoneeseen yhdelle seinustalle, joka on siis nyt kokonaisuudessaan häkkien peittämä. Sen verran jytyjä noi häkit on, että ovet ja rullat piti irrottaa jotta ne mahtui ulko-ovesta sisään. Toivottavasti ei tarvi ihan äkkiä muuttaa..
Mökkejä kummempaa kiinteää sisustusta ei lukuisten tasojen lisäksi ole. Paitsi se pahvi- ja puuroina, mitä tasaisin väliajoin häkkeihin viskon ja joka sieltä katoaa olemattomiin yleensä aamuun mennessä. Riippumattoja kyllä olen ajatellut, kun olen lueskellut niitä kehuttavan. Tuonne kun tosiaankin mahtuis.
Ja ompas vaikea selittää, kun ei ole kuvaa mistä laittaa näytille.
Nuo isommat häkit on kooltaan 100 cmx55 cm ja korkeus noin metrin. Nuo kolme keskikokoista ovat kooltaan 90 cm x50 cm ja korkeus 80 cm. Tuo yksi pieni Ferplastin cincuhäkki (80x50x70) on hyvä ihan pienille poikasille ja emoille, koska se on turvallinen niille. Samoin siinä on myös tosi hyvä iso ovi, josta pienetkin poikaset saa kätevästi napattua syliin.
Melkein kaikissa häkeissä on riippumatto, kaikissa pesäkoppi ja tietty tasot. Heinätelineet ovat myös kaikilla, kun ovat niihin niin ihastuneita. Paksuja ja ohuita oksia vaihtelevasti, samoin vessapaperirullia, putkia, munakennoja ym. Hyvin ovat viihtyneet, mutta toki iltaisin juoksemaan ja syliin tullaan "pää viidentenä jalkana".
tuommoinen riippumatto olisi varmaan meidänkin ötököille mieluinen. suunnittelin tekeväni semmoisen, mutta mikähän siihen olisi paras materiaali mm. kiinnitykseen? tavalliset narut kun varmaan järsitään aika pian poikki. rautalankaako? kertokaahan vinkkejä!
__________________
"The greatness of a nation and its moral progress can be judged by the way its animals are treated." -Gandhi
Meillä on pysynyt ihan ehjänä sen jälkeen kun se siirrettiin vähän alemmas (ennen oli ylimmäisellä tasolla). Kiinnitys materiaalina kannattaa käyttää ketjua. ketjua saa esim. Hong kong-tavaratalosta tai rautakaupasta.
Meillä paras suosio on silloin kun matto on kaikkein ylimpänä häkissä. Alhaalla se on vain tiellä. Nurkkia ja reunoja on pureskeltu hiukan. Tein maton kankaasta se on kaksipuolinen eli kaksinkertainen kangas. Reiät tein neppareiden avulla nurkkiin ja siitä pienillä avainrenkailla kaltereihin kiinni. Myös nepparin reiät ovat tosi pienet. Näin chillojen jalat eivät jää kiinni ja matto on turvallinen. Minulla ei ole ketjua vaan matto on mitoitettu juuri häkin levyiseksi ja pituiseksi. Avainrenksut on turvalliset, eivät irtoa ja suht. helppo irrottaa kun matto pestään.
Sisustuksena siis puita, kanto, putkia, tasoja, tikkaita, pahvilaatikko, riippumatto ja Ikea-pömpeli [tuo musta katossa]. Kokoa tältä itse tehdyltä häkiltä löytyy 150cm x 60cm x 200cm.
Toivon mukaan Vanja viihtyy tuolla. Rundia vetää välillä hippulat vinkuen pitkin putkia ja puita ylös alas.. Kannolla tykkää kykkiä, pienemmässä putkessa nukkua ja uusin hitti on tuo poikittain oleva paksu puun pätkä alaoikealla. Tikkaita nakerrellaan ja riippumatossa hauskinta on ilmeisesti ollut sen irroittaminen katosta..
Itselläni seitsemän häkkiä, joista isoin kait 90x50x80 tms ja kolme keskikokoista äh, en muista mittojaja sitten kolme pienempää mallia.Itse tykkään eniten noista keskikokoisista.
Vanhempien luona oli sinsuilla iiisoot isin tekemät häkit, mutta opiskelukämppään piti hankkia pienemmät tehdastekoiset.
Häkeissä on kaikilla pesäkopit(kiitos taas iskän)ja kolmessa häkissä on löhöilyhyllyjä.Sisustuksena myös oksia ja puisia viinipullotelineitä,sellaisia ruudukko-mallisia.Osaassa häkeistä vielä sisustus himpun kesken,mutta etenee kaiken aikaa.
Tuolla Huli-Vili asustelee. Kuvasta puuttuu tosin purutaso, jossa on juomapullo, syötävät heinät, nukkuma puu sekä sellainen lauta jonka päällä Huli myös välillä torkkuu.. Häkki on itse tehty ja mitoiltaan se on n. 65x40x170cm. Pitänee keksiä tuonne häkkiin joitain uusia virikkeitä, mutta toistaiseksi saa kelvata noin. häkki on muuten aika sotkuinen kuvan otto hetkellä. Jollain välähti kun päätti ottaa kuvan ennen häkin siivoamista
quote: Originally posted by: Siipu "Kaksi kappaletta vajaan 2 metriä korkeita, 120 leveitä ja 75 syviä häkkejä. Niissä kaksi chinchillaa kumpaisessakin. Häkit ovat "kolmikerroksisia", eli lattia & kaksi isoa tasoa. Tasojen väleissä pienempiä hyppelytasoja. Toisessa häkissä kaksi koppia, ylimmällä ja keskitasolla. Toisessa yksi koppi ylimmällä tasolla. Tasot on vaneria, kopit ihan tavallista lautaa. Ukko on ne tyylikkästi kuviosahannut tehdessään, kauniita kaariaukkoja yms. Verkkopohjat ja verkon alla sanomalehdillä vuorattu vetolaatikko, josta saa näppärästi siivottua sotkut. Koko etuseinä koostuu kahdesta isosta ovesta (helppo huiskia harjalla tasot puhtaaksi) ja alhaalla on erikseen pienempi luukku josta on helppo laittaa ruokaa ja chinchujen hyvä kipaista iltajuoksulle. Häkeissä vielä rullat alla, voi siirtää jos niiiin kovasti tekee mieli siivota alta ja takaakin. Kokonaisuutenaan häkit ovat mustaa minkkiverkkoa, laatikot ja etuovien reunuslistat kirsikkapuun väristä puuta. Ovat siis oikein kauniitkin, kiitos puuseppäpuolisoni. Suunniteltiin ne varta vasten tähän asuntoon. Elikoitten huoneeseen yhdelle seinustalle, joka on siis nyt kokonaisuudessaan häkkien peittämä. Sen verran jytyjä noi häkit on, että ovet ja rullat piti irrottaa jotta ne mahtui ulko-ovesta sisään. Toivottavasti ei tarvi ihan äkkiä muuttaa.. Mökkejä kummempaa kiinteää sisustusta ei lukuisten tasojen lisäksi ole. Paitsi se pahvi- ja puuroina, mitä tasaisin väliajoin häkkeihin viskon ja joka sieltä katoaa olemattomiin yleensä aamuun mennessä. Riippumattoja kyllä olen ajatellut, kun olen lueskellut niitä kehuttavan. Tuonne kun tosiaankin mahtuis. Ja ompas vaikea selittää, kun ei ole kuvaa mistä laittaa näytille. -- Edited by Siipu at 22:06, 2004-10-30"
Meille tulee tänään 95X50X175 kaappi, joka muutetaan kahden chillan asunnoksi. Entinen itsetehty häkkiviritelmä (100X60X80) poistuu käytöstä. Toivottavasti kaappimallisessa pysyy papanat ja karvat paremmin häkin sisällä, eivätkä leviä ympäri huonetta...
Meidän pienempi häkki on lemmikkijuttu nimisestä eläinkaupasta ostettu. Pituus 80cm, leveys 50cm ja korkeus 80cm. Pohjan reuna on ärsyttävän matala, joten sieltä lentää joka päivä 5kg purua lattialle, kun herra ottaa spurttia. Muuten häkki on ihan hyvä. Hinta oli 130 euroa.
Häkissä on virikkeenä mökki, pihlajan oksa, (jota pitkin mielellään mennään edes takaisin ja jyrsitään), kolme hyllyä, pahviputki ja riippumatto, (joka ei ole ollut käytössä yhtään).
Isompi häkki on teetetty puusepällä ja on oikein taidokkaasti tehty. (Sormiliitokset ja kaikki muutkin jutut on oikein viimeisen päälle.) Koko on pituus 1m, leveys 70cm ja korkeus 2m. Pyörät löytyy myös ja puolestavälistä alaspäin on häkin luukku. Iso sellainen. Hintaa oli 120 euroa.
Tämän häkin virikkeisiin kuuluu mökki, pahviputki, haavan oksa, (se on myös kovassa käytössä), 4 hyllyä, propelleja, (vessapaperirullasta tehtyjä), siporexkivi ja sellainen pahvinen pieni laatikko, jossa on 2 reikää ja sen läpi pääsee pomppimaan.
Meillä on tällä hetkellä käytössä kaksi häkkiä. Isompi on 2 m korkea, 122cm pitkä ja 75cm leveä. Ovet avautuvat eteenpäin kuin kaapinovet. Sisustuksena on 5 tasoa, kuivattu kuusenjalka, männyn ja omenapuun oksa, iso ja pieni mökki, kaksi heinäpalloa, rabitinkuutio, siporex-kivet, kalkkikivi, suolakivi, iso ja pieni ruokakuppi, juomapullo, iso pahviputki, paperirullia ja kissanpallo. Asukkaina ovat Juuso (kastroitu, täyttää 7v.) ja Hilla 4v. sekä niiden poikanen Daisy 2kk.
Felixin 4kk häkki on varmaan aika paljon samanlainen kuin BatGirl mainitsi. 80cm pitkä, 80cm korkea ja 50cm leveä. Siinä on iso luukku. Meillä on kyllä reuna niin korkea, että mörttiröpö on pysynyt häkissä. Siellä on kaksi tasoa, oksa, jyrsittäviä oksia, riippumatto, pajusilta, heinämökki, heinäpallo, siporex-kivi, kalkkikivi, rabitinkuutio, pahvirullia, pingispallo, heinäteline, ruokakuppi ja juomapullo.
Chinchillat näyttäis tykkäävän. Isossa häkissä oli katon rajassa pyyhe riippumattona, mutta se ****attiin heti
Ollaan siis suunnittelemassa isoa häkkiä Reetulle ja kyselisin mielipiteitä että kumpi parempi?
Sähkösinkitty minkkiverkko vaiko tavallinen?
Löysin tämän tiedon yhdeltä sivulta:
Hyvä häkkimateriaali on sähkösinkitty minkkiverkko (silmäkoko 2,5 cm x 2,5 cm), koska se kestää chinchillan nakerteluyritykset parhaiten ja on helppo pitää puhtaana.
Meillä on myös itse tehty häkki .Korkeus on 1m ,leveys on 1m ja syvyys on 60 cm .Verkko-osa on muistaakseeni minkkiverkkoa (tms) <-silmukoiden väli on 2cm*2cm .Häkissä on kolme puutasoa .Pohja on vesivaneeria ja katto on vaneeria . Häkissä on yksi iso luukku keskellä alhaalla ja katto on kokonaan nostettava .Ostin juuri sinsuilleni riippumaton ja teen savesta uuden isomman ja kestävemmän pesäkopan (entinen on puuta ) Tässä kuva :
Meillä on osaksi puinen ja osaksi metallinen korkeudeltaan 1,5m ja leveydeltään 1m. Ongelma on se kun Muffe pureksii sen hetkessä rikki. On paikkailtu aika tiuhaan tahtiin
meillä häkki on kaksi kerroksinen ja kummassakin kerroksessa on tasoja.korkeus on jotain 80cm ja pohjan ala se minimi.pohjana on perus marsunhäkin muovilaatikko ja ensimmäinen kerros on ehkä 1,5*1,5cm kokoisesta verkosta ja toinen kerros on sitten tämän marsunhäkin normaali kehikko.katto aukeaa miltei reunasta reunaan ja ylhäällä ja alhaalla on myös pienemmät luukut.
Meillä on myös itse tehty. Mitat on 80x50x150. Verkko on tuota sähkösinkittyä minkkiverkkoa silmäkoolla 19x19 mm. Metrin korkean yläosan voi nostaa pois ja ottaa 50 cm korkean alaosan mukaan matkalle jos tarvii. Ovet on ihan vaan lasia ja toimii liukuperiaatteella. Pohja, katto ja alaosan reunat on myös lasia; muut osat on eloksoitua alumiinia. Jotain pikkusälää on tullu lisää kuvan oton jälkeen. -esa-