Miulla ei ole tuota pyörää, vaan kasvatillani Mutta utelin teko-ohjeita ja tässä tulee..
"hiukan vaikea selittää, mutta koitetaan. sahataan vanerista vähintään 10cm leveä suikale joka taivutetaan pyöreäksi esm ison ämpärin avulla. näin saadun ympyrän sisälle liimataan toinen saman levyinen vanerin suikale jolloin juoksupyörän kehä on valmis. seuraavaksi sahataan vanerista pyöreä juoksupyörän sisähalkaisijan levyinen pala joka kiinnitetään esm nauloilla juoksypyörän kehään. lisäksi itse ajattelin että chillojen olis helpompi saada pitoa pyörään jos se pohja ei olis ihan sileä, joten halkaisin 15mm pyöreää rimaa vannesahalla ja liimasin näin saatuja puolikkaita juoksupyörän sisälle. sitten ei puutu kun enää laakerointi. sen voi tehdä esm kahdesta laakerista jotka laitetaan putkeen että ne pysyvät suorasssa linjassa keskenään. putken ulkoreunoihin voi hitsata jotkut ulokkeet millä hökötyksen saa häkkiin kiinni. akselin voi vaikka tehdä kierretangonpätkästä siten on ainakin helppo lukita laakerit paikoilleen."
Siilien omistajat ovat tehneet pyöriä siten, että ovat ottaneet saavin pohjan (pohja+noin 10 cm reunoja) ja siihen vain laakerit. Mutta kaikki saavit, mitä mä oon nähnyt kaupoissa, ovat olleet joko muovia tai sitten halkaisija on ollut liian pieni. Tuolla saavisysteemillä pääsisi vain tosi helpolla pyörän teossa, jos vain eka löytäisi tarpeeksi ison, metallisen saavin.
Tarkoitatte siis et saavin pohja olis se pyörän seinä? se on seuraava homma mikä meiän silloille tulee... tosin olis helpompi tehdä tuo jos olisi kuvallinen ohje.
En voi muuta sanoa ku oho, miten nopeasti noi hiffaa ton juoksupyörän - pari minuuttia ja meno on kovaa. Eli, sain viikonloppuna tehtyä Juliukselle oman pyörän - vanerista sekin mutta tuntuisi tuon ylemmän ohjeen perusteella, että vähän helpommin rakennettu kuin mitä tuo oiliinan versio. Voin laittaa kuvan jos haluatte nähdä, kunhan saan ensin räpsäistyä sellaisen?
Siiliyhdistyksen sivuilta löytyy myös ohje englanniksi tosin, jos jotakuta kiinnostaa: http://www.suomensiiliyhdistys.fi/ Ja koska en saanut kyseistä sívua linkitettyä, niin se löytyy: Tietoa siileistä, Leikit ja lelut, Juoksupyörä.
Tosiaan vaneristahan saa helposti leikattua pyöreän takaseinän juoksupyörään. onnistuuko tää muu kehä muka oikeasti taivuttaa pyöreäks? entä kiinnitys häkkiin?
Kuulostaapas kamalan vaikealta.... Kun joku saa sellasen väsättyä niin mä alan hieromaan kauppoja et tekis meillekin juoksupyörän... Hinnasta sovitaan kjähkjäh...
Toi metalli-kehäinen on hieno mutta siinä reunassa on viilaamista ettei se ole terävä, jos käsin tekee.
No, tässä pari kuvaa tuosta, minkä tein (klikkaamalla saa isomman kuvan):
Tässä on vaan yksi laakeri ja akselina toimii 16x50 pultti+mutteri, jolla koko pakka on kasattu. Kehä on 2mm vaneria (12cm leveä) leikattu poikittain syysuuntaan, jotta taipuu ja vaan ruuveilla kiinni. Takalevy on 9mm vaneria, halkaisia n. 35,5cm. Hintaa tulee osille lähemmäs 20€ - tosin itse jouduin vain ostamaan tuon ison pultin (0,84€) kun muuta sattui sopivasti olemaan.
^ Wautsi! Harmi kun olen syntynyt tälläseksi rähmäkäpäläksi ettei pyörän tekemisestä tulisi mitään Tattee vaan haaveilla tollasesta ja pitää silmät auki, jospa jossain tulis tollasia myyntiin